EtusivuPunaturkitPentueet
KisatCopytYhteys

L-pentueen faktat

Pennut syntyivät 09.09.09, astutus tapahtui 01.09.09 ja luovutusikäisiä he olivat 12.09.09
Pentuja syntyi neljä, kolme urosta ja yksi narttu. 

Pentujen nimet alkavat L:llä ja ovat Ranskaa. (suomennos) on suluissa. Dina keinosiemennettiin Denillä joka on kuollut jokunen vuosi sitten ja Pekka astui aivan normaalisti tytön.  

Vanhemmat

Pentujen emä on BH TK3 vFIN JVA vjKREW-07 vKREW-07 Unelman Dynamite
eli Dina. Dina on omasta mielestäni ihan suht. hyvän näköinen tollerinarttu eikä siltä puutu käyttöominaisuuksia. Dinan on pieni ja ketterä, sopusuhtainen kokonaisuus jonka kanssa on hienoa harrastaa.
Se on suorittanut noutajakokeissa taipumuskokeen hyväksytysti (NOU1) mutta siitä pisemmälle ei ole vielä päästy. Tokossa kisaa EVL-luokassa josta puuttuu kaikki ykköspalkinnot. Dina on luonteeltaan aivan mahtava harrastuskoira, sillä on suuri miellyttämishalu eikä se tarvitse herkkuja siihen, että se tottelee. Dina on ihmisrakas, mutta ottaa kyllä osan vieraista pienellä varauksella vastaan.

Tämä on Ternen ensimmäinen pentue, jossa on käytetty kaksoisastutusta.

Ensimmäiseksi isäksi valitsin BH Jk3 vjLTW-07 vjGBRW-06 LivligToller's De Facto
eli Deni. Denin suvusta löytyy yksi virtuaalimaailman "yleisistä tollereista" eli Hole in the Head joka tulee olemaan pentujen isänemänisänemänemänisä (ieieei). Itse en Doltsia ole mieltänyt mitenkään yleiseksi, koska se ei löydy läheskään niin monesta suvusta kuin Phrick (Sunlit Put) tai sitten en vain ole huomannut sitä.  Komea poika oli kyseessä, omaa silmääni miellyttävä. Denillä oli oikeudet noutajakokeissa VOI-luokkaan eli huomaa, että sillä oli kyllä käyttöominaisuuksia. Luonteeltaan oli ihana, tollerimainen touhottaja.

Toiseksi päädyin sijoitusurokseeni BH TK1 RH-E vFIN JVA Amour non Échangé
eli Pekka. Pekka on evm. sukuinen, täysin käyttölinjainen uros. Pekalla on jo ennestään yksi pentue, Petite's E-pentue josta kisanneet pennut ovat pärjänneet todella hyvin näyttö- että käyttöpuolella. Pekka on nöyrä joka yrittää saada tehtyä kaiken juuri niinkuin muut haluaa, sen takia Pekan kanssa on kiva harrastaa lajia kuin lajia. Pekan kanssa on kisattu noutajakokeissa josta siltä löytyy NOU1'n eli hyväksytty noutajien taipumuskoe. Lonkat B/B, muuten terve.

Dina x Deni

u. BH Ternen Laurent "Lauri" (Lauri)
om. Alina & evm. veli, Extant
L: A/A, K: ?:?, P: ?/?, S: terveet

n. BH RH-E Ternen Laure "Laura" (Laura)
om. BatterCatacoger, sijoitus
L: A/A, K: 0:0, P: 0/0, S: terveet

Dina x Pekka

u. RH-E TK1 Ternen Leurrer "Urpo" (houkutella)
om. kasvattaja, VeeraTerne
L: B/B, K: 0:0, P: 0/0, S: terveet

u. BH Hk3 RH-F L A RH-W B vSWE JVA Ternen Luisant "Luise" (kiiltävä)
om. VeeraVillimirrin, maskotti & värivirheellinen 
L: C/B, K: 1:1, P: 0/0, S: terveet

Sukutaulu

Dinan ja Pekan sukutaulu on samanlainen emänpuolelta, mutta isänpuolelle laitetaan vain Pekan nimi ja sen sivulta löytyvien evm. sukulaisten nimet. Pekka on siis isän puolelta ainut virtuaalimaailmasta löytyvä.

i BH Jk3
vjLTW-07 vjGBRW-06
LivligToller's De Facto
ii BH JK2 vLATW-06
Hurmurin Topias
iii evm iiii evm iiiii evm iiiiii
iiiiie
iiiie evm iiiiei
iiiiee
iiie evm iiiei evm iiieii
iiieie
iiiee evm iiieei
iiieee
iie evm iiei evm iieii evm iieiii
iieiie
iieie evm iieiei
iieiee
iiee evm iieei evm iieeii
iieeie
iieee evm iieeei
iieeee
ie BH
X-Toller's Bella Fox
iei BH
Pennywise Beek-A-Boo
ieii Tollerhill's Nami Nami
BIS1
ieiii Pomo (evm) ieiiii
ieiiie
ieiie Ninni (evm) ieiiei
ieiiee
ieie Glamour's Crazy In Tollers ieiei RS Devil ieieii Blue Benjy (evm)
ieieie TB Ocean Ripple (evm)
ieiee Taina's Red Flower ieieei Hole In The Head
ieieee BH vKRE, vIT, vIR, vIS, vKANS MVA vWW-04 vTS-04 vTRW-04 vSPAW-04 vGBRW-04 vKREW-04 Very Sexy Girl

iee vWW-05
Silver Creek Satans Dancer

ieei evm ? ieeii evm ieeiii
ieeiie
ieeie evm ieeiei
ieeiee
ieee evm ? ieeei evm ieeeii
ieeeie
ieeee evm ieeeei
ieeeee
e BH TK3 vFIN JVA vjKREW-07 vKREW-07
Unelman Dynamite
ei Calor Intenso M (evm) eii evm eiii evm eiiii evm eiiiii
eiiiie
eiiie evm eiiiei
eiiiee
eiie evm eiiei evm eiieii
eiieie
eiiee evm eiieei
eiieee
eie evm eiei evm eieii evm eieiii
eieiie
eieie evm eieiei
eieiee
eiee evm eieei evm eieeii
eieeie
eieee evm eieeei
eieeee
ee BH NOU1
X-Toller's Classic Fool
eei vAUSW-06 vNLW-05 NOU1 Chili Pepper's Debu  eeii Chili Pepper's Aika Matto eeiii eeiiii
eeiiie
eeiie eeiiei
eeiiee
eeie Tollerhill's Tik Tak eeiei eeieii
eeieie
eeiee eeieei
eeieee
eee X-Toller's Amazing Beauty eeei Tollerhill's Faarao eeeii eeeiii
eeeiie
eeeie eeeiei
eeeiee
eeee vjKREW-04
Duckhunter's Jaynty Blaze
eeeei Lusty-Boy eeeeii
eeeeie
eeeee Duckhunter's Comely-Hoax eeeeei Easy Brisk
eeeeee Delight Memory