Ternen Glisse / a virtual dog
Faktat / Faktas
Virallinen nimi / Name Ternen GlisseTerveystulokset / Health results
Hampaat / teeth kaikki tallessa / any placeLuonne / Character
Lissu is...
Lissu on G-pentueen huono onnisin pentu, mutta hänellä on ehdottomasti ollut todella hyvät kodit niissä ollessaan! Tyttö ei kummallakaan aikaisemmista omistajistaan jäänyt vain nurkkaan lojumaan. Ekan oman omistajansa Jennan kanssa hankkivat BH:n, HK1:n & TK2:n ja toisen omistajansa Fannyn kanssa kisasivat nomessa VOI-luokkaan. Lissu on siis ollut erittäin onnellisessa asemassa kisaavien kotiensa kanssa.
Kun toisen kerran sain tietää, että Lissu etsii uutta kotia, niin minun piti miettiä uusiksi mitä tytön kanssa tekisin. Se oli ollut kaksi kertaa jo sijoituksessa ja tytöllä alkoi ikääkin olla jo ihan hyvin. Meinasin alkuun sanoa Fannylle, että etsii tytölle sijoituskodin, mutta sitten päätin, että otan Lissun kotio.
Lissu on siitä kiva koira, että sen voi antaa ihan kenenkä tahansa mukaan ja tyttö osaa käyttäytyä silloinkin hyvin. Lissu käykin paikallisten metsästäjien kanssa lintumetsällä ja lyönkin sen aina mahdollisuuksien mukaan lintumetsälle eli aina kun saan jonkun metsästäjistä kiinni linnustusaikaan. Metsästäjät ovat ihastuneet Lissun reippaaseen luonteeseen ja mahtaviin linnustustaitoihin.
Kisakalenteri / Race calendar
Lissu has
Behave test passed (BH in finnish)
Hunting ability test for retrievers passed (NOU1 in finnish).
20.06.09 Tollerien kesäpäivät vTL ALO 184p. ALO1/Jenna H.
03.07.09 OBDV vTL ALO ALO1/tuomari ----> AVO, TK1
12.09.09 vNNY vTL AVO 187p. AVO1/Marsi
08.10.09 de Verano vTL AVO 171p. AVO1/Sessi -----> VOI, TK2
01.09.10 Tolleriputki vTL VOI 270p. (I-palkinto)/Mari
25.09.10 Mabel vTL VOI 285p. (I-palkinto)/toksi -----> EVL, TK3
28.09.11 Hell Yeah! vTL EVL 284p. (I-palkinto)/Mineas
12.09.09 vNNY vSPKL PAKK BH, hyväksytty, 85p./Sessi
24.01.10 Lilithia vSPKL PAHA ALO Hk1, 260p., ALO2/Jenna H.
26.02.12 Bordesy vSPKL PAHA AVO LKV Hk2, 300p. AVO1/Hobu
25.03.12 Kankaroo vSPKL PAHA VOI LKV Hk3, 286p. VOI1/Sparkle
05.04.12 JäTe vSPKL PAHA VOI Hk3, 278p. VOI1/Jacya
27.02.10 hyväksytty, NOU1
18.04.10 ALO1
21.04.10 ALO1
07.05.10 Paranoid vSNJ AVO AVO1/Zellie
11.05.10 Screem Out vSNJ AVO AVO1/Sekhmet
17.07.09 vNNY vMJY-SWE AVO 46p. AVO1/tuomari
02.07.09 JäTe vMJY-SWE AVO 41p. AVO1/tuomari
10.07.09 Terne vMJY-FRA AVO 41p. AVO1/tuomari
02.07.09 vNNY vMJY-FIN AVO 44p. AVO1/tuomari
01.07.09 JäTe vMJY-GER AVO 45p. AVO1/tuomari
22.07.09 Tulevaisuuden vMJY-DK 47p. AVO1/tuomari
Sukutaulu
| i BH Jk3 Hk1 vFIN KVA* vVKT-08 vGBR*, vLT*, vSWE*, vDK*, vEST*, vFIN* MVA vFIN JVA Viaje's Volador Varón L: A/A, P: 0/0, K: 0:0, S: ok |
ii Dedal's Dedo Meñique (evm) | iii evm |
| iie evm | ||
| ie Viaje's Bello Mujer (evm) | iei (evm) | |
| iee (evm) | ||
| e BH Hk3 Jk3 vFIN KVA vFIN JVA vFIN TVA vVPVA vAVA MEKAVA vKTV vFBV RH-F B RH-T A VOVP-09 Sunburn's Shrinking Universe L: A/A, P: 0/0, K: 0:0, S: ok |
ei (evm) | eii (evm) |
|
eie (evm) | ||
| ee (evm) | eei (evm) | |
| eee (evm) |